Kevättä ja sitä kirppusirkusta
Kevät
Miksei mitään hyvää voi olla ilman jotain huonoakin?? Eilen Mies siivosi takapihalta kaksi muovipussillista koirankakkaa, minä pari päivää sitten yhden jättisäkillisen. Tuleehan noihin toki lunta mukaan, Miehen mukaan 80% määrästä on lunta. Voihan se tokkiinsa niinkin olla, mutta on tuo järkyttävää mikä määrä tuolla pihalla on p....a! Tänä talvena vielä on tosi vähän päästetty koiria pihalle kakkimaan, ja kerätty kakkoja pois pitkin talvea. Sen siitä saa kun omistaa kaksi "pikku ponia", läjätkin on just sitä koko luokkaa... Ja vieläkin pihalla sitä itteensä on, kunhan lumia enemmän sulaa :/
Toinen huono puoli tässä keväässä on aamujen valoisuus :P Vauva aikaistaa rytmiään koko ajan, ensin heräili kasilta, sitten puoli kasi, nyt viime viikon seiskalta ja tänä aamuna alkoi vierestä kuulua höpötys jo puoli seittemän. Ei sit alkuunkaan minulle, iltavirkulle, sopivaa touhua. Minä nukkuihin helpostikin jonnekin puolille päivin, kymmeneltä on vielä inhimillistä, mutta että ennen seittemää?!?!? Ei käy. Tai siis, pakkohan sen on käydä kun Vauva niin on päättänyt :) No toisaalta, tämähän se rytmin nykyään pitääkin olla, siis että meillä herätään viimeistään seiskalta, jotta Esikoinen ennättää leikkikouluunsa.
Tänä aamuna kyllä Esikoisella oli vaikeuksia herätä. Kun Mies kävi häntä herättelemästä, niin veti vaan peittoa korville ja ilmoitti jäävänsä yksin nukkumaan, Isi vois poistua paikalta ;) Vaan pienellä neuvottelulla pääsi ylös sängystä, söi aamupalaksi peräti juotavan jugurtin, puki vaatteet päälle ja olivat kuin olivatkin tasan kasilta leikkikoulussa. Ja näin ollen Mieskin myöhästyi vain vartin töistä. Hienosti oli Esikoinen jäänyt kouluunsa, heipat oli vain huikkassu ja itte riisunut vaatteensakin. Eli kivaa on? Ja helpompi jäädä kun isi vie?
Pyykkiralli
Jestas sentään tuota pyykkimäärää! En voi käsittää miten neljä henkilöä saa tuollaisen määrän pyykkiä aikaiseksi? Joka päivä kone pyörii kerran - x, ja siitä huolimatta pyykkikorit tursuaa yli äyräittensä jatkuvasti *huokaus* Tahtoo kuivausrummun! Kesällä nyt on helppoa kun voi kuivattaa pyykit ulkona (paitsi viime kesänä ku koko ajan sato eikä mikään kuivunut siellä), talvella teettää tuskaa kun ei ole mitään pyykinkuivatukseen sopivaa tilaa. Niinpä pyykit kuivuu tuolla pesuhuoneessa telineellä, joten kovin montaa koneellista ei voi päivässä pestä. Ei oo helppoo.
No, suotta minä ihmettelen miten pyykkiä on niin valtavasti. Tänäkin aamuna puoli yhdeksältä Vauvalla oli jo kolmas vaatekerta päällä. Yöpuvun ja ekat vaatteet puklas aivan litomäriks, kakkosvaatteisiin falskas sit kakkavaippa... Ja näin keväällä täytys vielä jossain vaiheessa saada talvitamineet pestyä, kuivattua ja pistettyä talviteloille *lisää todo-listaan*
Kirppusirkusta
Ihmettelin tuossa viikonloppuna, että mitä ihmeen kutisevia paukamia mullon jalassa? Ja kun Mieskin ihmetteli omia paukamiaan käsissä, hiffasin, että nehän on lintukirppujen puremia. Meillä on siis tänä keväänä seuranamme lintukirppuja :/ Mitenhän noista pääsee eroon? Pitänee alkaa tutkimaan tarviiko ne jotain häätöä vai häipyyvätkö omia aikojaan kun ei meillä ole niitä lintuja... Mutta kyllä viheliäisen kutisevia paukamia eto olennot saavat aikaiseksi :(
En minä nyt ihan tätä tarkottanut nimetessäni tätä blogia ;)
Hammaslääkäri
Tänään oli minulla heti aamutuimaan hammaslääkäri, kolmatta kertaa juurihoitoa tuolle hampaalle joka on vihoitellut jo yli vuoden, kohta puoltoista. Tai no, ei se sen ekan juurihoitokerran jälkeen kyllä ole enää vihoitellut, ihan kilttinä on ollu ;) Minua peloteltiin ihan kaameesti etukäteen tuosta juurihoidosta, kaverien taholta siis, mutta positiivinen kokemus tämä on ollu, siis sen minkä hammaslääkärissäkäynti nyt voi positiivinen ylipäätään olla. Mutta siis, kipeää juurihoito ei ole tehnyt, tosin puudutuksetkin on olleet hyvät. Ekalla kerralla sain vissiin neljä piikkiä ikeniin, ja kaksi hampaan sisään, mut eipähän sattunut. Ja tosiaan kipukin on poissa, eikä enää kuuma eikä kylmä vihlokaan. Vielä sain kuitenkin ajan neljänteen hoitoon, kai siellä sitten vielä joku on kun edelleen tarvis laittaa kuukauden lääkepaikan.
0 Comments:
Lähetä kommentti
<< Home